torstai 7. elokuuta 2014

Time flies

En oo ihan pysynyt päätöksessäni kirjoitella useammin.
Jotenkin vaan tuntuu, ettei oo motivaatioo eikä aikaa. Rasittaa, kun 
a) ei oo kunnon kameraa
b) vaikka oliski niin ei oo konetta jolle vois siirtää kuvia

Mutta se siitä ulinasta, koska oon päättänyt lopettaa valittamisen :D mun uus elämänasenne on be positive! Käytännössä se toimii niin, että väkisin väännän kaikesta ihkua ja ihanaa. Oon toteuttanu tota nyt reilun viikon ja oikeasti; SE TOIMII ! Fiilis on sata kertaa parempi, kun ei möksötä kaikesta. Nyt oon päässy siihen pisteeseen ettei tarvii välttämättä ees väkisin repiä riemua vaan pystyn oleen aidosti onnellisen ilonen. Koko päivän! Huikeeta :) 


"Uus elämänasenne" on aiheuttanut sivuilmiön; REENI KULKEE! Paremmin, kun vuosiin. Oon käynyt salilla muutaman kerran viikossa ja oikeasti nauttinut siitä. Sen lisäksi oon lenkkeillyt, jumpannut muuten vaan kotosalla sekä keilannut. Keilaaminen on uus lempparilaji, joka kyllä suurimman osan ajasta v*tuttaa mua :D mutta sillee hyvällä tavalla. Sillai, että ärsyttää, kun en osaa! Ja koko ajan huvittais olla reenaamas, että oppis. Voisin oikeesti olla keilaamassa vaikka viis tuntia putkeen, jos joskus olis aikaa :D 


Ellelläkin menee hyvin! Toveri kehittyy kovaa vauhtia ja höpöttää päivä päivältä enemmän. Viikonloppuna mummilassa Elle nukkui ekat päikkärit ilman vaippaa !! Kahdesti. Mun iso tyttö <3 ja eileen Elle oppi elintärkeän lauseen; "äiti pieras!" :D toivottavasti se käyttää tota tästä lähtien joka paikassa :D välillä saa kyllä nauraa tuolle neidille ja sen jutuille. Paras tähän asti on ollut, kun mulla oli yhtenä torstaina maailman kauhein krapula ja makasin sohvalla vielä puoli kuudelta illalla. Milla oli meillä ja ne leikki Ellen kanssa, joten mä torkahdin siihen soffalle. Millan kertoman mukaan Elle oli ollut kävelemässä sohvan ohi, mutta pysähtynyt, osoittanut mua ja todennut: "YÄK !" :D 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Tälläinen on Elle

Koska oon maailman surkein ja laiskin kirjoittamaan vauvakirjaa, niin aattelin nyt tehdä tänne Ellen jutuista ja touhuilusta postauksen. Ihan vaan siks, että joskus vanhana muorina sitten muistan tästäkin ajasta jotain :D 


Elle on kova höpöttelemään ja kaksi sanaiset "lauseet" on joka päiväisessä käytössä. Sanojen taivuttelu lauseissa ei vielä luonnistu, joten kaikki on perusmuodossa niin kuin esimerkiksi "iskä puhelin" tai "äiti sandaali". Yritän just kuumeisesti miettiä osaako Elle sanoa asoita monikossa, esim. sandaalit, mutta en millään muista, enkä voi tarkistaakkaan, koska neiti on jo simahtanut. Mutta omistusmuodon (apua, onks tommosta ees olemas? T: nukuin äikän tunnilla) Elle osaa, kuten "Ellen", "äitin" ja jne. Elle toistaa ihan kaikki sanat meidän perässä tai ainakin yrittää. Tänään viimeksi nauratti Ellen lausuminen, kun sanoin sitä höpsöksi ja saman tien Elle toisti perässä "höspö". Ja yks ehtoo syötiin lörstyä (*lörtsy) iltapalaksi :D 

Ja tää täytyy mainita oikein erikseen; Elle sanoi alkuviikosta ekan kerran kolme sanaisen lauseen! Elle huppu pääs! Go girl! 

Ellen _EHDOTON_ lempparijuttu tällä hetkellä on Muumit! Se on ainoa piirretty, jotta Elle haluaa katsella, unileluna (yhtenä niistä) toimii Niiskuneiti ja lempparilaulu tuntuis olevan "hei muumit" tai sitä Elle kovasti ainakin yrittää lauleskella. Lauleskeluun palaan myöhemmin, mutta tässä kohtaa pitää mainita vielä yksi juttu, mistä olin alkuviikosta ihan äimistynyt; Elle jaksaa pelata Muumi -peliä !! Ostettiin Muumimaailmasta Muumi -lotto ja ollaan kehitetty siihen Ellen kanssa yhteinen peli, jossa Ellen pitää laittaa oikeat kortin samanlaisten kuvien päälle. Mua hämmästyttää tässä hommassa se, että Elle oikeasti jaksaa keskittyä siihen peliin eikä ala hörsköttämään kuten yleensä, kun ois aika rauhoittua tekeen jotain. Elle on sen pelin avulla oppinut hirveästi uusia Muumi -hahmoja ja tunnistaa jo kaikki ne vähemmän tunnetutkin Muumilaakson asukkaat. Bonuksena  "räpäkkä", jonka mumma keksi, kun ei tiedetty, mikä yhden tyypin nimi on :D


Musta tuntuu, että Elle on aika musiikillinen kaveri, koska se oppii melko helposti laulujen melodioita ja lähtee ihan oikeilla sävelmillä hyräilemään lastenlauluja, vaikkei olis niitä montaa kertaa kuullutkaan. Toki joitain biisejä ollaan veivattu valehtelematta varmaan 200 kertaa ja me KAIKKI osataan ne jo vaikka unissaan. Just hämmästyttiin, kun kuunneltiin mummilassa lastenlauluja ja sielä oli Jänis istui maassa -kappale, jota me ei mun mielestä oltu koskaan aikasemmin kuunneltu, mutta parin kuuneltu kerran jälkeen Elle jo lauleskeli "hyppää pois, hyppää pois" -kohdassa mukana. Voihan toki oli mahollista, että ne on hoidossa kuunnellut sitä biisiä ja siksi Elle sen jo osaa. Laulamisen lisäksi Elle tykkää kauheasti jorata ja kaikista parhainta ikinä on se, kun Elle saa spontaanin tanssikohtauksen jostain laulusta ja alkaa hulluna bailaamaan :')

Elle on tanssimisen lisäksi muutenkin aika liikunallinen tyyppi. Me ei oikeastaan hirveästi kävellä mihinkään vaan aina JUOSTAAN !! Kohta Elle juoksee oikeesti varmaan nopeemmin, kuin me muut. Mutsikin vitsaili (paitsi etten oo varma oliko se vitsi), että se vie Ellen seuraavalla mummilareissulla urheilukisoihin 40 metrin pikamatkalle :D Elle tykkää juoksemisen lisäksi kiipeillä joka paikkaan ja rappuset on myös ykkösjuttu!


Luonteeltaan Elle on aika kovapäinen ja ollaan nyt jo HURRAA !! minä itte -vaiheessa. "Itte!" kuuluu vihainen kiljaisu, jos aiotaan tehdä jotain Ellen puolesta. Onneksi joissain asioissa saadaan vielä jeesata, esim. pukeminen on vielä meikäläisten hommia, luojan kiitos! Pari yötä sitten nauratti, kun Makke meni katsomaan miksi Elle itkee huoneessaan ja yritti antaa vettä, niin sängystä kuulu vaan karjasu: "ITTE !!" :'D yölläkin täytyy pitää oikeuksistaan kiinni. Itte -vaiheen lisäksi Ellellä on menossa vähän ärsyttävämpi vaihe; Elle lyö. "Onneksi" tätä harrastusta toteutetaan toistaiseksi vaan muhun ja Makkeen, koska häpeisin silmät päästäni, jos Elle hakkailisi tuikituntemattomia leikkipuistokavereita. Ollaan yritetty pysyä rauhallisina ja toistettu vaan, ettei ketään saa lyödä. Toissapäivänä piti turvautua ekaan "jäähyyn", kun Elle ei uskonut vaan pläsäytti Makkea avarilla poskelle. Elle istui huoneessaan vähän reilun minuutin, jonka jälkeen hain katuvaisen neidin pyytämään iskältä anteeksi :')

Nukkuminen Ellellä on sujunut viime viikkoon saakka hyvin. Kaveri veteli välillä kellon ympäri unia ja päikkäreitäkin pari tuntia. Viime viikolla jotakin tapahtui ja Elle on alkanut itkeskellä öisin ja vaatii välillä vettä oikeastaan Elle huutaa kyllä maitoa, maitoa! mutta annetaan vaan vettä, ettei yömaidosta tulisi tapaa. Sen lisäksi Elle on heräillyt aamulla tosi varhain, jopa kuudelta, ja päikkärit on välillä jäänyt vähän lyhkäisiksi. Haluan uskotella itelleni, jotta tää kaikki nukkumishärvääminen johtuu vaan kuumuudesta ja kun viilenee, niin palataan takas normaaliin pitkiin yöuniin ja päikkäreihin. Elle ei jostain syystä suostu nukkumaan pelkällä lakanalla vaan aina pitää olla kunnon peitto päällä tai maailma romahtaa. Yleensä iltaisin hiivin vaihtamaan peiton lakanaan ja yhtenä yönä heräsin siihen, kun Elle huuteli huoneessaan "peitto päälle, peitto päälle!" :D


Elle tuntuis olevan melko sosiaalinen tapaus, vaikkei sillä raukalla kovin montaa kaveria olekaan. Onneksi hoidossa on sentään kolme kaveripoikaa, joista Elle selvästi tykkää, koska kotona usein höpötetään Aaposta ja Essestä. Kolmannen nimi on niin vaikea, ettei Elle usein lausu sitä :D Kun ollaan leikkikentällä tai jossain muussa lastenhäppeningissä, niin Elle osaa mun mielestä melko hyvin ottaa muut huomioon. Usein Elle seurailee muiden lasten touhuja ja odottelee kiltisti omaa vuoroaan tai jopa antaa oman vuoronsa perässä tulevalle esimerkiksi liukumäessä. Ellestä huomaa, ettei olla kovin paljon muiden lasten kanssa oltu tekemisissä, koska Elle ei ota kamalasti kontaktia toisiin lapsiin eikä mene "jutulle". Sen sijaan aikuisille ihmisille Elle saattaa aivan spontaanisti yhtäkkiä huudella "moikka!" ja varsinkin koirat saa Elleltä usein ylläriheipat :)

Meillä asustaa pieni ihana ihmisen alku, jolla on loistavat jutut ja ketterät kintut! Jokaisena päivänä Elle oppii jotain uutta ja hauskuuttaa meitä jutuillaan. Jos joskus vauva-aikana tuli ajateltua, että miten mä tästä selviän, kun elämä tuntui pelkältä valvomiselta ja imettämiseltä, niin viimestään tässä vaiheessa kaikki kurjat muistot on unohdettu :) Elle vaan oon niin ihana tyyppi! <3 


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesäreissussa

Minä täällä hei! On ollut niin kiireistä, että on ollut pakko luopua hetkeksi jostain ja tällä kertaa blogi oli tauolla. Nyt yritän ehtiä kirjoitella (ees joskus)!

Me palauduttiin muutama tunti sitten reissusta kotiin. Oltiin Naantalissa kolme päivää kaveriperheen kanssa! Mä ja Makke rakastuttiin Naantaliin jo vuonna 2011, kun oltiin sielä kahdestaan vastarakastuneina :) ja ollaan siitä saakka suunniteltu uutta visiittiä. Naantalissa kaikki on jotenkin niin ihanaa (ja kallista :D) ja se on mulle kesäkaupunkien ykkönen! 



Lähdettiin maanantaina matkaan ja ekan päivän missionina oli vain majoittua ja hengailla Vanhassa Kaupungissa. Me oltiin vuokrattu kahdeksi yöksi mökki Naantali Campingistä. Oltiin sielä jo silloin viime Naantali reissulla ja tiedossa oli, jotta mökkien kunto ei oo mitään priimaa. Kolmessa vuodessa ei oltu yhtään panostettu mökkien (tai ylipäätään koko alueen) kunnossapitoon, joten meidän mökki oli aika rähjäinen ja epäsiisti. Se olikin ainut asia, mikä reissussa otti pannuun. Onneksi säät oli niin huiput, jotta hengailtiin pihalla suurin osa ajasta! Maanantaina käytiin syömässä Vanhassa Kaupungissa paikassa, jonka nimi saattoi olla Rantaravintola? En oikeasti millään muista sen paikan nimeä, mutta palvelu oli ystävällistä ja ruoka hyvää. Lapsille oli leikkipaikka ja parkkeerattiin ihan sen viereen, joten saatiin kaikki syödä kohtuu rauhassa.



Tiistaina oli vuorossa koko reissun kohokohta; Muumimaailma! Se on yks mun lapsuuden suosikkipaikoista ja halusin ehdottomasti viedä Ellen sinne. Aamusta sielä oli aivan kauhea ruuhka ja onneksi me oltiinkin lähdetty sillä asenteella, että käydään ostamassa liput ja katsellaan vähän paikkoja. Päikkärien jälkeen iltapäivällä lähdettiin sitten oikein ajan kanssa uusintakierrokselle ja silloin väkeä oli huomattavasti vähemmän. Elle oli heti melko tuttavallinen Muumien kanssa; kätteli, halaili ja joraili Muumimammalle! Mä mietin vaan koko ajan, että mahtaa noilla tyypeillä pukujen sisällä olla aika kuuma :D 

Muumitalossa oli paljon nähtävää, mutta ei Ellen ikäinen vielä kauheasti jaksanut innostua pienistä yksityiskohdista ja esineistä. Muumimamman hillokellari vähän pelotti Elleä ja normaalisti rappusia rakastava Elle halusi iskän syliin kellariportaissa. Drontti Edwartti oli Ellen mielestä heppa eikä Elle vielä tunnistanut kaikkia Muumimaailman hahmoja kuten Nuuskamuikkusta, Tuutikkia tai Hosulia. Pääasia oli kuitenkin, että Elle nautti, juoksenteli, hörskötti ja nauroi! 

Muumimaailmassahan on aika kallista kaikki ja usein kuulenkin ihmisten taivastelevan miten ylihinnoiteltu se paikka on. Me ajateltiin asia kuitenkin niin, että Muumimaailman sesonki on aika lyhyt ja raha nypätään, koska ihmiset käy sielä joka tapauksessa. Meikämutsi siis shoppaili sielä neljän euron ranskiksia pariinkin otteeseen kahden päivän aikana ja iloisesti maksoin 5 euroa Ellen kasvomaalauksesta. Ainut missä laitoin jarrut pohjaan oli Muumikauppa, jossa tuntui hinnat olevan ihan katossa. Ostettiin sieltä kuitenkin Ellelle neljällä eurolla pienen pieni ilmapallo, mutta se oli jokaisen ylihinnoitellun euron arvoista; niin paljon iloa siitä pallosta on tänään ollut pienelle ihmiselle! :)

AISULI, Pikmyy, Nispu ja Muumi bongattiin useasti, mutta kaikista mieluisin taisi olla Mamma :)

Muumimaailman lisäksi Naantalissa oli mun mielestä aika vähän leikkipuistoja tai sitten mun silmiin ei vaan osunut. Kahdessa leikkipuistossa käytiin ja molemmissa oli lasten leikkilaitteiden lisäksi kuntoilulaitteita aikuisille. Ihan cool idea, mutta mietin vaan, että kuka niitä käyttää? Nytkin kuntoilulaitteet oli koko ajan varattu, kun lapset kikkaili niillä. Mun ois ihan hiukan tehnyt mieli mennä vähän tutustumaan niihin paremmin, mutta onneks oli niin kuuma, ettei tarvinnu ruveta kilpaileen lasten kanssa jumppalaitteista :D

Rantoja Naantalissa taitaa olla aika paljon ja mekin käytiin niistä yhdellä plus leirinnän rannalla, mutta se oli (yllätys, yllätys) ihan kaamee. Elle oli ihan kauhea vesipeto! Mä vaan vikisin rannassa ja valitin miten kylmää vesi on ja miten yököttävältä pohja tuntuu :D oon kunnon luontoihminen! Mutta Makke ja Elle polskutteli ja riehui vedessä, kunnes Elle alkoi täristä, koska oli niin kylmä. 





Tänään käytiin vielä Muumimaailmassa lähettelemässä postikortteja ja moikkailemassa Muumihahmoja. Muumimaailmaan saa kahden päivän rannekkeen, kun laittaa kympin lisää lippuun. Ajateltiin, jotta mennään nyt kunnolla, kun on kerran lähdetty! Ens kerralla otetaan sama setti, koska mun mielestä Muumimaailmassa riittää tekemistä kahdeksikin päiväksi. Nytkin meillä jäi vielä Teatteri Emman toinen esitys näkemättä eikä ehditty käydä muumirantsulla uimassa. Ens kerralla varataan Naantalissakin hengailuun enemmän aikaa ja otetaan majoitus Vanhasta Kaupungista! Vanhan Kaupungin tunnelma on niin ihana ja tunnelmallinen, jotta sieltä ei huvittais lähteä pois ollenkaan. 

Reissaaminen on huippuihanaa, mutta kotiinpaluussa on myös sitä jotain <3 huomenna meidän arki starttaa ärhäkkäästi, kun mulla on iloinen klo 7 aamu ja Ellellä vika hoitopäivä tälle kuulle! 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pienissä häissä!

Otsikoinnin riemujuhlaa ... jälleen! :D

Oltiin Makken kaa KAHESTAAN Iisalmessa eilisen päivän, viime yön ja vasta tänään kotiuduttiin tuossa klo 14. Syy; Makken kaverit meni naimisiin. Oli aivan ihanat häät! En oo moniin häihin päässyt osallistumaan, mutta nää oli kyllä yhdet parhaista! Ihmiset oli mukavia ja kaikki tuli juttelemaan, vaikken tuntenut kuin sulhasen etukäteen. Häät pidettiin morsiamen kotona ja ne oli jotenkin niin tunnelmalliset, jotta mulla oli muutamat (lue useat) kerrat tippa linssissä. Tuntuu, että melkein sain orastavan hääkuumeen! Yhtään kuvaa mulla ei tietenkään tilaisuudesta ole eikä oo kuvaa ees mun asusta, kampauksesta taikka meikistä. Musta ei ikinä tuu mitään truebloggaajaa :D 

Kaikista parasta on tulla kotiin, kun sielä odottaa joku maailman ihanin <3 Elle oli Makken mutsin kanssa meidän poissaolon ajan. Ellellä ja mummalla oli ollut kuulemma tosi kivaa! Tää oli heidän eka yön yli -hoitokerta, koska aiemmin Elle on ollut aina mun mutsilla. Onneksi oltiin tänään aikaisin kotona, niin ehdittiin vielä tehdä vaikka mitä! Oltiin pihallakin pari tuntia, käytiin katselemassa sorsia ja leikkipuistossa kiipeilemässä. Ja haettiin pitsaa. 



Mulla on tulossa huikee kahden työpäivän viikko ja sit alotan mun kuuden päivän kesäloman !! 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kesäkuvia

Tämän kesän ekoja kuvia, joita puhelimen ja koneen kätköistä esiin kaivelin :)


Elle näyttää juntilta :D <3

Iso tramppa! Hauskaa, etten löytänyt yhtään kuvaa, jossa Elle ois pomppinu tolla :D


Ihanat kilit <3 ja Ellen kesäinen vaatetus :'D



Kaveri lähös mummilaan ja tärkeimmät mukana; alle ja heppa!

Parasta kesässä on aamut, kun aurinko paistaa ikkunasta <3 ja noi hönöt <3 

Jälleen, kun kirjoitan kesäisen postauksen, niin huomenna sää heittää häränpyllyt ja tuloo vettä :') jes. Mutta vielä on kesää jäljellä ... vielä tulee kauniita päiviä!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Mitä kuuluu?

Mulla on suoraansanottuna ollut vähän motivaatio kateissa kirjottamisen suhteen ja sen lisäksi kone vetelee viimesiä virsiään enkä oo saanut sitä pariin viikkoon päälle. Mutta tässä mä nyt oon!

Viikonloppuna juhlittiin mun pikkuveljen valmistujaisia mutsin luona. Vedin kakkua napanderiin niin, jotta sunnuntaina maha oli aivan kipee! Elle taas roikotteli pihalla juhlavermeissään ja pariin otteeseen karkotettu nuha teki comebackin. Onneks en koskenut booliin, niin päästiin systerin kans sunnuntaina kakunsulattelulenkille ja Ellenkin nuha on jo selätetty. 

Ellellä on mun vanha mekko päällä :)

Yritettiin ottaa perhepotrettia :D

Systeri <3 ite juhlakalu ei halunnu omaa lärviänsä julki!



Juhlia on luvassa lisää, kun tulevana viikonloppuna lähdetään Makken kanssa kahestaan Iisalmeen häihin. Sikäli hauskaa, etten oo tavannut morsianta kertaakaan ja sulhasenkin vaan pariin otteeseen, mutta häät on niin ihania, jotta oon silti aivan onnessani lähdössä reissuun :D

Juhlittu on muutenkin, ihan ilman syytä, kun koulun päättäjäisviikonloppuna lähdettiin systerin kanssa rimpsalle. En oo ollut pitkiin aikoihin kunnolla bilettääs ja oli tosi hauskaa laittautua ajan kanssa. Mentiin baariinkin ja ollaan tanssittu ja juotu ihan hulluna. Seuraavana päivänä olo oli sen mukanen ja meinasinkin, jotta siinä oli mun tän kesän biletykset! Ei vaan enää inspaa valvoo&hilluu, kun seuraavat pari päivää menee ihan hukkaan väsypäissään pyöriessä. 




Bailaamisen lisäksi oon sportannut paljon! Bodyattack ja sh'bam on ollut viime aikojen suosikkijumpat. Varsinkin säbäilemässä on ollut superkivaa ja ootan vaan koko ajan, että pääsisin kokeileen uutta ohjelmaa kokonaisuudessaan. Parin biisin verran ollaan jo uutta ohjelmaa menty ja oon tykännyt isosti! Salillakin oon käynyt muutaman kerran ja nyt koitan herätellä sinne suuntaan innostusta, koska meidän työmaalle aukesi viikko sitten sali ja siinä olis tosi kätevä käydä. Lenkkimotivaatioo tuo uudet lenkkarit, jotka tilasin Ellokselta muutama viikko takaperin. Ne on heittämällä parhaat kengät mitä mulla on koskaan ollut, Nike Flex Experience -merkkiset. Tykkään! Tilasin myös pari muuta urheiluvaatetta mm. Adidaksen urheilulegginssit ja nekin on mennyt ihan ykköseksi jumppavetimissä. Kyllä ne uudet kuteet vaan tuo lisämotivaatiota :D

Semmosia kuulumisia meidän alkukesästä! Teen tällä viikolla postauksen vielä kesäkuvista, joita on tässä hiljaisuuden aikana jäänyt julkaisematta :) eikä ne kaikki kuvat oo Lumiakuralaatua, koska löydettiin isäpuolelta järkkäri!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Mietteitä perhepäivähoidosta

Ellellä on takana nyt reilu kuukausi hoitohommia ja ajattelin kirjoitella hiukan ajatuksia aiheesta!

Meidän vuorotyöt mahdollistaa sen, että Elle on hoidossa vain 10 päivää kuukaudessa. Kirjoitin eka viikossa :D. Hoitopäiviä on siis noin kaksi per viikko ja se on osoittautunut Ellelle juuri sopivaksi määräksi. Kertaakaan hoitoon ei oo tarvinnut jättää itkevää kotiin haluavaa ja äitiä kaipaavaa lasta vaan Elle jää joka kerta hoitopaikkaan mielellään. Joskus käy niin päin, että ajellaan autolla johonkin ja kun saavutaan määränpäähän, niin Elle sanoo toiveikkaana "hoitoon!?" Eli ilmeisesti Ellen mielestä hoitopaikka on mukava!

Meidän vanhempienkin mielestä Ellen hoitopaikka on oikein kiva ja turvallinen. Tullaan hyvin juttuun perhepäivähoitajan kanssa ja hän on ihanan ymmärtäväinen. Mun työpaikassa vuorolistat tulee kolmeksi viikoksi kerrallaan ja aina päättyvän listan maanantaina saadaan uudet työvuorot. Ellen hoitopäivät on siis tiedossa aina vain kolmeksi viikoksi kerrallaan. Hoitotäti ymmärtää asian hyvin ja itseasiassa on olemassa sääntö, että joka perjantai pitää toimittaa seuraavan viikon hoitolistat, ainakin täälä päin. Itse kuitenkin tykkään, että hoitopäivät on selvillä hyvissä ajoin ja sen kolme viikkoo kerrallaan. Ellen hoitotäti tykkää Ellestä hirveästi ja aina jaksaa kehua meidän neitiä. On mukava viedä Elle hoitoon aamulla, kun sielä odotellaan innokkaana. 


Viimeiseksi käsittelen asian, joka on tähän saakka hävettänyt mua, mutta nyt päätin tulla kaapista ulos :D me viedään Elle hoitoon kymmenen kertaa kuukaudessa, vaikka yhteisiä vuoroja mulla&Makkella olis kuukaudessa vaan esimerkiksi neljä. Vuorotöiden takia meidän aamuvuorot sijoittuu tosi harvoin niin, että oltais yhtä aikaa töissä. Sen sijaan useimpina päivänä jompi kumpi menee aamuun ja pääsee kolmelta ja toisen pitäis kolmelta olla iltavuorossa. Sellaisina päivinä iltavuoroon menijä vie Ellen aamulla hoitoon yhdeksäksi ja aamuvuorossa ollut hakee sitten kolmen jälkeen. Silloin iltavuorolainen saa päivällä omaa aikaa ennen töihin menoa. Ollaan Makken kanssa yritetty järjestää molemmille tasapuolisesti näitä "vapaapäiviä".

No mitä mä sitten teen, kun vien lapseni päiväksi hoitoon, vaikka ite oon menossa vasta iltaan töihin. Yleensä siivoan meidän kämppää, käyn jumpalla, teen iltapäiväruuan valmiiksi Ellelle&Makkelle, hoidan asioita ja joskus saatan ottaa päikkärit, jos joudun olemaan yöhön saakka töissä. Tää on kaikista toimivin järjestely, mitä ollaan koitettu tähän mennessä! Meidän kaikkien fiilis on parempi, kun saadaan Makken kanssa välillä ladata akkuja omassa rauhassa ja Elle pääsee leikkimään ja ulkoilemaan kunnolla muiden lasten seurassa. Ellen hoidon alotuksen jälkeen meillä ei oo riidelty vapaa-ajan käytöstä eikä oikeastaan mistään muustakaan. Kyllä hermo lepää!

Ellen hoidon aloitus jännitti meitä kaikkia hirveesti ja lykättiin sitä aina vaan myöhemmälle, mutta reippaan kuukauden perusteella voisin sanoo, et onneks päätettiin kuitenkin ottaa hoitopaikka vastaan! Ollaan hela family jotenki paremmalla boogiella matkassa nykyään <3